Sisältöön      
 

Olvi työnantajana

Olvi Oyj on ainoa itsenäinen suomalainen valtakunnallisesti toimiva panimoyritys. Emoyhtiö työllistää keskimäärin 380 osaajaa Suomessa ja ulkoistettujen toimintojen kautta lisäksi noin 150 henkilöä. Panimo on suuri kesätyöllistäjä, noin 100 paikkakunnan nuorta opettelee panimoalan taitoja joka kesä.

Olvi-konserniin kuuluvat lisäksi tytäryhtiöt Virossa, Latviasa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä. Henkilömäärä koko konsernissa on yli 2000 henkilöä.

Olvi on merkittävä työnantaja

Olvi Oyj:llä henkilöstön keski-ikä on 38 (37) vuotta ja henkilöstön vaihtuvuus pientä. Pitkät työsuhteet ovat Olville kunnia-asia. Olvi Oyj:llä on jopa yli 40 vuotta kestäneitä työsuhteita. Ei ole harvinaista, että panimolla työskentelee myös olvilaisia useassa sukupolvessa.  

Osaava ja motivoitunut henkilöstö

Olvi Oyj kouluttaa työntekijöitään aktiivisesti. Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö tekee hyviä tuloksia. Yhtiö kannustaa kaikkia olvilaisia henkilökohtaiseen kehittymiseen haastavien tehtävien, jatkuvan koulutuksen ja asianmukaisten työvälineiden avulla.

        Mika Vaara.JPG

Mika Vaara huolehtii siitä, että kirpeät ja kuplivat
FIZZ-siiderit ovat valmiina kauppojen hyllyillä asiakkaiden janoa sammuttamaan.
 

Olvin työilmapiiri tunnetaan Olvi-henkenä

Olvi tukee henkilöstönsä henkistä ja fyysistä virkistymistä. Yhtiössä toimii Olvi-kerho, jonka puitteissa voi harrastaa kaikenlaista liikuntaa tai vaikkapa kulttuuria. Muita henkilökunnan etuja ovat muun muassa työterveyshuolto.

Olvi Team pelaa hyvin yhteen, ja tulosta syntyy.

Olvilaisten tehokkaan ja positiivisen tuloskunnon tuo aktiivinen vapaa-ajan toiminta. Liikunta ja joukkuepelit ovat olvilaisten suosikkeja. Panimolla on mm. oma jääkiekkoedustusjoukkue.

 
Jaa