
Suomalaisuus
Haluamme olla suomalaisten kuluttajien parhaita
asiantuntijoita.
Tarjoamme suomalaisen vaihtoehdon ja valmistamme tuotteemme
suomalaisia kuluttajia varten.
Vastuullisuus
Arvostamme vastuullisuutta omissa toimissamme, odotamme
vastuullisuutta jokaiselta Olvi konsernin työntekijältä ja
yhteistyökumppaneiltamme.
Tekemällä asioita, jotka osaamme parhaiten, tuotamme voittoa
ja pystymme täyttämään sitoumuksemme henkilöstölle, omistajille,
yhteiskunnalle ja muille sidosryhmille. Tehokas, laadukas ja
ympäristöystävällinen toiminta sekä vankka talous takaavat
toiminnan jatkuvuuden.
Positiivisuus
Positiivisuus on tapamme toimia ja vastata haasteisiin.
Positiivisuuden avulla tavoitteemme muuttuvat tuloksiksi ja
menestykseksi. Osaava, hyvinvoiva ja sitoutunut henkilöstö on
tärkein resurssimme hyvien tuloksien saavuttamiseen.
Asiakaskeskeisyys
Jokaisella Olvi konsernin työntekijällä on olemassa asiakas,
jonka tarpeet ovat olemassaolomme perusta.
Tunnistamme asiakkaidemme tarpeet ja ohjaamme kaikkea
toimintaamme näiden tarpeiden täyttämiseksi.