Sisältöön      
 

Olvi Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset





OLVI OYJ JAKAA 0,80 EURON OSINGON VUODELTA 2009

Olvi Oyj:n 8.4.2010 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2009 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Olvi Oyj jatkaa aktiivista ja tulokseen perustuvaa osingonjakopolitiikkaa.

 

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä K- että A-sarjan osakkeille tilivuodelta 2009 osinkoa 0,80 euroa. Maksettavaksi päätetty osinko on 37,2 prosenttia Olvi-konsernin osakekohtaisesta tuloksesta. Osinkojen kokonaismäärä on 8,3 miljoonaa euroa.

Osinko maksetaan 20.4.2010 osakkaalle, joka viimeistään täsmäytyspäivänä 13.4.2010 on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon.

YHTIÖKOKOUKSEN HENKILÖVALINNAT

Yhtiökokous valitsi nykyiset hallituksen jäsenet; hallituksen puheenjohtaja, kauppatieteiden maisteri, Heikki Hortlingin Iisalmesta, talous- ja rahoitusjohtaja, oikeustieteiden kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Esa Lagerin Kauniaisista, asianajaja, varatuomari, Heikki Sinnemaan Iisalmesta ja hallintotieteiden maisteri, Harri Sivulan Tuusulasta uudelleen hallituksen jäseneksi. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin johtaja, tekniikan tohtori, Tarja Pääkkönen Helsingistä.

Varsinaiseksi tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajanaan Sami Posti, KHT seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Hallitus valitsi 8.4.2010 pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi Heikki Hortlingin ja varapuheenjohtajaksi Esa Lagerin.

PÄÄTÖS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISESTA

Olvi Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 10 §:n kuulumaan seuraavasti:

Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan julkaisemalla kutsu pörssitiedotteella ja yhtiön internetsivuilla sekä hallituksen niin päättäessä, yhdessä laajalevikkisessä hallituksen määräämässä sanomalehdessä aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin joka tapauksessa viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.

Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta. Lisäksi on otettava huomioon, mitä osakeyhtiölaissa on sanottu oikeudesta osallistua arvo-osuusjärjestelmään kuuluvan yhtiön yhtiökokoukseen.

PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään 245.000 A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Nasdaq OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa.

Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja noin 1 prosenttia kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.

PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISESTA

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen osakkeiden luovuttamisen.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään.

Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja luovutushinnan määrittelyperusteista.

Lisätietoja:

Olvi Oyj

Lasse Aho

toimitusjohtaja
Puh. (017) 838 5200, 0400 203 600

Heikki Hortling
hallituksen puheenjohtaja
Puh. (017) 838 5500, 0500 273 058

 

JAKELU:                                                                         

NASDAQ OMX Helsinki Oy                                                         
Keskeiset tiedotusvälineet                                                     
www.olvi.fi

Olvi Oyj_n varsinainen yhtiökokous pöytäkirja 8.4.2010.pdf (886.0 kB)




 
Jaa