Sisältöön      
 

Lean toi Olville hopeaa

Olvi Oyj on voittanut toisen palkinnon Vuoden LEAN -teko 2015 -kilpailussa.

Iisalmen panimo on oiva esimerkki oikean ja täsmällisen tiedon systemaattisen hyödyntämisen tärkeydestä liiketoiminnan ohjaamisessa ja kehittämisessä. Olvilla selvitetään tuotantohäiriöiden juurisyyt järjestelmällisesti lean-filosofian mukaisesti. Ongelmia on ratkottu lean-työkaluin oikeaan tietoon nojautuen ja koko henkilöstö kehitystyöhön osallistaen. Tuottavuus ja hyötysuhteet ovat nousseet ja asiakas-reklamaatiot vähentyneet merkittävästi, samoin ympäristökuormitus. Iisalmen panimon erinomaisia käytäntöjä on levitetty konsernin muihin panimoihin hyvin tuloksin, todetaan Olvin hopeisen palkintosijan perusteluissa.

- Hoppee ei todellakaan ole häppee, muistuttaa Olvi Oyj:n tuotantojohtaja L auri Multanen. Lean on tuonut Olville hyvät työkalut toiminnan kehittämiseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!  

Olvi Oyj:n kehitysinsinööri Sami Kajan korostaa systemaattisen toimintatavan ja jatkuvan kehittymisen merkitystä. Kajan on ylpeä hopeasta. Kilpailun taso oli korkea, kertoo Kajan.

Kilpailun palkinnot jaettiin 1.9.2016 Helsingin Messukeskuksessa Lean Management -seminaarissa, jossa myös palkitut yritykset esittelivät hankkeensa runsaslukuiselle seminaariyleisölle. Iisalmen panimolla palkintoa juhlittiin täytekakun kera.

 

 

Lisätietoja:

Olvi Oyj
Lauri Multanen, tuotantojohtaja,  040 558 5630
Sami Kajan, kehitysinsinööri, 044-7669322

Lauri Multanen, Olvi Oyj:n tuotantojohtaja  

Olvi Oyj:n tuotantojohtaja Lauri Multanen                        

Olvin Lean Team
Olvin Lean Team: (vas) Sami Kajan, Lauri Multanen,  Katja Ruhanen ja Pekka Kääriäinen

Kuvat: Jukka Kolari, Suomen Lean-yhdistys ry.

 

 
Jaa