
Olvi Oyj:n yhtiökokouksen 7.4.2009 päätökset
OLVI
OYJ 7.4.2009
PÖRSSITIEDOTE
OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN
PÄÄTÖKSET
Olvi Oyj jakaa 0,50 euroa osinkoa vuodelta 2008. Yhtiökokous
valtuutti hallituksen hankkimaan omia A-osakkeita ja päättämään
omien A-osakkeiden luovuttamisesta.
OLVI OYJ JAKAA 0,50 EURON OSINGON VUODELTA
2008
Olvi Oyj:n 7.4.2009 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2008 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
Olvi Oyj jatkaa aktiivista ja tulokseen perustuvaa osingonjakopolitiikkaa. Tavoitteena on jakaa vähintään 40 prosenttia vuotuisesta osakekohtaisesta tuloksesta osinkona osakkeenomistajille.
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä
K- että A-sarjan osakkeille tilivuodelta 2008 osinkoa 0,50 euroa.
Maksettavaksi päätetty osinko on 41,0 prosenttia Olvi-konsernin
osakekohtaisesta tuloksesta. Osinkojen kokonaismäärä on 5,2
miljoonaa euroa.
Osinko maksetaan 21.4.2009 osakkaalle, joka viimeistään täsmäytyspäivänä 14.4.2009 on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingonmaksun vanhenemispäivä on 23.4.2012.
YHTIÖKOKOUKSEN HENKILÖVALINNAT
Yhtiökokous valitsi nykyiset hallituksen jäsenet; hallituksen puheenjohtaja, kauppatieteiden maisteri, Heikki Hortlingin Iisalmesta, talous- ja rahoitusjohtaja, oikeustieteiden kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Esa Lagerin Kauniaisista, diplomi-insinööri, Lauri Ratian, Helsingistä ja asianajaja, varatuomari, Heikki Sinnemaan Iisalmesta ja toimitusjohtaja, hallintotieteiden maisteri, Harri Sivulan Tuusulasta uudelleen hallituksen jäseneksi.
Varsinaiseksi tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajanaan Pekka Loikkanen, KHT ja varatilintarkastajaksi Silja Komulaisen, KHT seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.
HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Hallitus valitsi 7.4.2009 pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi Heikki Hortlingin ja varapuheenjohtajaksi Esa Lagerin.
PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään 245.000 A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita
käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa,
investointien rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja
sitouttamisjärjestelmään tai mitätöitäviksi. Omien osakkeiden
hankkiminen toteutettaisiin hallituksen päätöksen mukaisesti
arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä
osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta
suoritetaan myyjille Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen
Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa.
Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 prosenttia
yhtiön koko osakemäärästä ja noin 1 prosenttia kaikista äänistä,
osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta
osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.
PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISESTA
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen osakkeiden luovuttamisen.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään.
Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja luovutushinnan määrittelyperusteista.
Lasse Aho
toimitusjohtaja
Puh. (017) 838 5200, 0400 203 600
Lisätietoja:
Heikki Hortling
hallituksen puheenjohtaja
Puh. (017) 838 5500, 0500 273 058
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Oy
Keskeiset
tiedotusvälineet
www.olvi.fi
Liite 1 Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle
LIITE 1
HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 7.4.2009
1. Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n 7.4.2009 pidettävä varsinainen yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:
Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään 245.000 A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa.
Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 % yhtiön koko osakemäärästä ja noin 1 % kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.
2. Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n 7.4.2009 pidettävä varsinainen yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin:
Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta
lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden
luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle
annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen osakkeiden
luovuttamisen.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään.
Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja luovutushinnan määrittelyperusteista.
Iisalmessa 24. päivänä helmikuuta 2009
Olvi Oyj
Hallitus
Olvi
Oyj:n varsinainen yhtiökokous 7.4.2009 pöytäkirja (45,79
kB)