Accessibility tools

Sulje
Ajankohtaista | 16.5.2018

Olvin vitamiinivedet kiinalaisten kuluttajien saataville yhteistyössä K-ryhmän kanssa

Olvi ja K-ryhmä ovat aloittaneet yhteistyön Olvin Health Lab -vitamiinivesien tarjoamiseksi kiinalaisille kuluttajille K-ryhmän Kiinan-verkkokaupassa. Tuotteet ovat tällä hetkellä jo matkalla Kiinaan, jossa niiden myynti alkaa toukokuun aikana.

”Suomalaiset juomat kiinnostavat Kiinassa niiden puhtauden ja laadun takia. Vitamiinivetemme valmistetaan pohjaveteen ja suomalainen pohjavesi on YK:n raportin mukaan maailman parasta. Suomella on kokonaisuudessaan hyvä maine Kiinassa”, sanoo Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä.

”Haluamme osaltamme edistää suomalaisten elintarvikkeiden vientiä kansainvälisille markkinoille, ja olemme iloisia yhteistyön käynnistämisestä Olvin kanssa myös tällä saralla. Hyvinvointi on Kiinassa vahvasti kasvava trendi ja ulkomaisiin elintarvikkeisiin liittyy maassa vahva laatumielikuva. Nämä Olvin tuotteet sopivat siten hyvin verkkokaupan valikoimiin”, tavarakaupan johtaja Harri Hovi K-ryhmästä toteaa.

Aiemmin tänä vuonna Olvi on aloittanut Health Lab -vitamiinivesiensä myynnin El Corte Inglés -ketjun myymälöissä Espanjassa mukaan lukien Kanarian saarilla sekä Mallorcan saarella.

Jaa

Aiheeseen liittyvää: Ajankohtaista


Miksi jokaisen virvoitusjuomien ystävän tulisi kokeilla Kane’s Heat Wave?

21.3.2025

Mikä tekee Kane's Heat Wavesta ainutlaatuisen virvoitusjuoman? Kesän kuumimpina päivinä mikään ei virkistä paremmin kuin raikas virvoitusjuoma. Olvi on tuonut markkinoille jotain aivan erityistä – Kane's Heat Wave on uusi tulokas,…

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail?

20.3.2025

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail? Kesä on täällä ja raikkaat juomat ovat nyt suosiossa! Kevyet ja maukkaat cocktailit tuovat täydellisen virkistyksen kuumiin kesäpäiviin. Hard Seltzer tarjoaa erinomaisen pohjan…

Miksi Hard Seltzer on suosittu cocktailien pohjana?

19.3.2025

Viime vuosina kiinnostus kirkkaisiin, virkistäviin ja vähäkalorisiin alkoholijuomiin on kasvanut merkittävästi. Tämän trendin myötä Hard Seltzer on noussut nopeasti suosioon – ei ainoastaan sellaisenaan nautittavaksi, vaan myös…

Miten valita oikea Hard Seltzer cocktailiin?

18.3.2025

Hard Seltzerin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, ja tämä raikas, kevyt juoma toimii erinomaisena pohjana monipuolisille cocktaileille. Oikean hiilihapotetun juoman valitseminen drinkkireseptiin voi kuitenkin tuntua…

Miksi Fizz Spritz on kesän yllättävin marjasiiderijuoma?

17.3.2025

Mitä tekee Fizz Spritzistä ainutlaatuisen kesäjuoman? Suomen siiderimarkkinat ovat kesäisin vilkkaimmillaan, mutta harva juoma onnistuu erottumaan yhtä selkeästi joukosta kuin Fizz Spritz. Tämä spritz-tyylinen siideri on raikas…

A. Le coq Mandarin-Blood Orange vs. Pineapple: Kumpi sopii kesäjuhliin paremmin?

14.3.2025

Kesäjuhlien juomatrendit 2023: miksi Gin-pohjaiset lonkerot ovat nyt suosiossa? Kesä 2023 on tuonut mukanaan mielenkiintoisia juomatrendejä, jotka ovat mullistaneet suomalaisten kesäjuhlat. Gin-pohjaiset lonkerot ovat nousseet tänä…