Accessibility tools

Sulje
Uutiset | 6.9.2018

Olvin salibandymestaruus jälleen katkolla

Olvin syntymäpäiväjuhlien yhteydessä pelattiin jo perinteeksi muodostunut salibandypeli Olvi Iisalmi vs. Olvi muu Suomi (myynti ja markkinointi). Tänä vuonna pelissä oli kovat panokset, sillä edellisten vuosien osalta voitot ovat jakautuneet tasan joukkueiden kesken.

Peli alkoi vauhdikkaasti kotijoukkue Iisalmen maalatessa kapteeni Harri Kivimäen toimesta ajassa 0.49 ja muu Suomen joukkueen tasoittaessa 47 sekuntia myöhemmin Lasse Ahon ohjatessa pomppupallon maalivahti Jari Lappalaisen selän taakse. Viiden minuutin pelin jälkeen kotijoukkue nousi jälleen johtoon Kalle Inkiläisen maalilla, mutta vieraiden Pekka Ikäkoivu tasoitti pelin aivan erän lopussa.

Toiseen erään lähdettiin tasatilanteessa. Kahden minuutin pelin jälkeen muu Suomen konkariosastoa edustanut Reijo Mikkolainen vei vieraat johtoon. Erän puolessa välissä kotijoukkue pääsi jälleen tasoihin Roope Miettusen ylivoimamaalilla. Kentällä käytiin kovaa vääntöä vieraiden viedessä lopulta erä nimiinsä Ikäkoivun ja Topi Sahlmanin maaleilla.

Kolmannen erän alussa kotijoukkueen kärsiessä kahden minuutin rangaistusta muu Suomen joukkue käytti tilanteen hyväksi mennen jo kahden maalin johtoon. Tästä sisuuntuneena parivaljakko Inkiläinen – Niskanen toisti ensimmäisen erän kuvionsa vieden pallon verkon perälle. Hetken kuluttua Niskanen tasoitti tilanteen Kivimäen esityöstä.

Erän lopusta ei draamaa puuttunut. Viimeisellä peliminuutilla Niki Brandes pujotteli kotijoukkueen puolustuksen läpi vieden vieraat 6-7 johtoon. Kotijoukkue otti aikalisän, joka tuotti tulosta Niskasen täräyttäessä tasoitusmaalin vieraiden verkkoon.

Kova ja tasainen peli päättyi lukemiin 7-7. Maalien summa symboloi hienosti Olvin 140-vuotista taivalta ja koko henkilöstön taistelutahtoa ja tsemppiä.

Kiitokset hurjaan tsemppiin innostuneelle yleisölle, toimitsijoille sekä vakuuttavasti tuomaroineelle Hannu Kokkoselle!

Joukkueiden kokoonpanot

Olvi Iisalmi: Jussi Ahomaa (0+1), Pasi Heikkinen, Kalle Inkiläinen (2+0), Tuomas Karhunen, Jani Keränen (1+0), Harri Kivimäki (C, 1+2), Mari Komulainen (0+1), Juuso Kärkkäinen, Jari Lappalainen (mv) , Sari Lähteinen, Roope Miettunen (1+0) ja Tero Niskanen (2+2)

Olvi muu Suomi: Lasse Aho (1+1), Niki Brandes (1+1), Jouni Haapalainen (C), Pekka Ikäkoivu (2+1), Petteri Kyyrö (0+1), Janne Lavikainen, Reijo Mikkolainen (1+0), Mika Rönkkö (mv), Topi Sahlman 1+0), Pasi Suoniemi (0+1) Kristian Sjöman ja Mika Vaara (1+1)

Jaa

Aiheeseen liittyvää: Uutiset


Miksi jokaisen virvoitusjuomien ystävän tulisi kokeilla Kane’s Heat Wave?

21.3.2025

Mikä tekee Kane's Heat Wavesta ainutlaatuisen virvoitusjuoman? Kesän kuumimpina päivinä mikään ei virkistä paremmin kuin raikas virvoitusjuoma. Olvi on tuonut markkinoille jotain aivan erityistä – Kane's Heat Wave on uusi tulokas,…

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail?

20.3.2025

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail? Kesä on täällä ja raikkaat juomat ovat nyt suosiossa! Kevyet ja maukkaat cocktailit tuovat täydellisen virkistyksen kuumiin kesäpäiviin. Hard Seltzer tarjoaa erinomaisen pohjan…

Miksi Hard Seltzer on suosittu cocktailien pohjana?

19.3.2025

Viime vuosina kiinnostus kirkkaisiin, virkistäviin ja vähäkalorisiin alkoholijuomiin on kasvanut merkittävästi. Tämän trendin myötä Hard Seltzer on noussut nopeasti suosioon – ei ainoastaan sellaisenaan nautittavaksi, vaan myös…

Miten valita oikea Hard Seltzer cocktailiin?

18.3.2025

Hard Seltzerin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, ja tämä raikas, kevyt juoma toimii erinomaisena pohjana monipuolisille cocktaileille. Oikean hiilihapotetun juoman valitseminen drinkkireseptiin voi kuitenkin tuntua…

Miksi Fizz Spritz on kesän yllättävin marjasiiderijuoma?

17.3.2025

Mitä tekee Fizz Spritzistä ainutlaatuisen kesäjuoman? Suomen siiderimarkkinat ovat kesäisin vilkkaimmillaan, mutta harva juoma onnistuu erottumaan yhtä selkeästi joukosta kuin Fizz Spritz. Tämä spritz-tyylinen siideri on raikas…

A. Le coq Mandarin-Blood Orange vs. Pineapple: Kumpi sopii kesäjuhliin paremmin?

14.3.2025

Kesäjuhlien juomatrendit 2023: miksi Gin-pohjaiset lonkerot ovat nyt suosiossa? Kesä 2023 on tuonut mukanaan mielenkiintoisia juomatrendejä, jotka ovat mullistaneet suomalaisten kesäjuhlat. Gin-pohjaiset lonkerot ovat nousseet tänä…