Accessibility tools

Sulje
Ruoka ja juoma | 25.9.2018

Sesonkiruokaa – Paahtopaisti, olutkastike ja paahdetut tomaatit

Syksyn saapuessa maistuu mehukas paisti, jonka valmistuksessa on käytetty uudistettua vahvempaa OLVI American Brown Ale:a.

Paisti:
n. 1 kg paahtopaistipala
Marinadi:
1,5 dl Olvi Brown Ale-olutta
1 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
2 oksaa meiramia
0,5 dl hunajaa
Suolaa ja pippuria
Öljyä paistamiseen

Sekoita marinadi ja hiero se lihaan. Anna paahtopaistin levätä marinadissa koko yö viileässä. Nosta paisti ajoissa huoneenlämpöön, niin että se ei ole kylmä mennessään uuniin. Pyyhi marinadi paahtopaistin pinnasta ja paista paistiin pinnat ruskeaksi nopeasti pannulla öljyssä. Älä pese pannua vielä.

Paahtopaistin kuorrutus:
Noin 10-12 kpl kapeita hapankorppuja
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1 tl kuivattua meiramia tai muuta yrttiä
2 rkl tuoretta meiramia tai timjamia
Suolaa ja mustapippuria
1,5 dl Olvi Brown Ale -olutta

Lisäksi:

2 kpl kokonaista valkosipulia
1 terttu miniluumutomaatteja
Murskaa hapankorput ensin käsin, sitten morttelissa ja sekoita kuorrutuksen ainekset tahnaksi. Laita paisti öljyttyyn uunivuokaan ja kuorruta paisti tahnalla. Kaada olut vuokaan. Leikkaa valkosipulit keskeltä kahtia ja laita ne vuokaan tomaattitertun kanssa paistin seuraksi. Jos sinulla on paistomittari, niin laita se paistin paksuimpaan kohtaan. Laita paisti uuniin 120 asteeseen, ja anna paistua, kunnes paistimittarin sisälämpötila on 58-65 astetta. Tai laske noin tunti paistikiloa varten paistoaikaa, jos sinulla ei ole paistimittaria. Ota paahtopaisti uunista ja kääri se tiukasti folioon ja anna vetäytyä ainakin puoli tuntia. Ota tomaatit vuoasta pois. Älä pese vuokaa. Tee kastike.

Tumma olutkastike:
Uunivuokaan ja pannuun jääneet valkosipulit ja paistoliemi
1 rkl hunajaa
2 dl Olvi Brown Ale-olutta
Suolaa ja pippuria
2,5 dl ruokakermaa
Kaada pannulle uunivuokaan jäänyt paistoliemi, hunaja ja olut. Kiehuta pari minuuttia, lisää ruokakerma ja keitä kasaan noin 15 minuuttia. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Siivilöi lopuksi kastike. Leikkaa paistista ohuita siivuja ja tarjoile uunipaahdettujen tomaattien, kastikkeen ja riisin kera. Juomaksi maltainen Olvi Brown Ale.

 

Resepti ja kuvat: Anikó Lehtinen

Jaa

Aiheeseen liittyvää: Ruoka ja juoma


Olvi sitoutunut asettamaan tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet

19.4.2023

Olvi-konserni on liittynyt jäseneksi kansainväliseen Science Based Targets - aloitteeseen (SBTi) ja sitoutunut asettamaan kunnianhimoiset, tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet. Tavoitteilla rajoitetaan ilmaston lämpeneminen…