Accessibility tools

Sulje
Ajankohtaista | 27.1.2022

Juhlavuoden kunniaksi OLVI Virvoitusjuomat uudistuvat

Uudistuneet OLVI Virvoitusjuomat.

Vuodessa 2022 on pirskahtelevaa juhlan tuntua, kun OLVI Virvoitusjuomat täyttävät 130 vuotta. Näin pitkän ajan OLVI Virvoitusjuomat ovat olleet mukana monissa elämän hetkissä niin juhannuksen vietossa, syntymäpäiväjuhlilla kuin myös saunan jälkeen. 130 vuotta sitten maailma oli monella tapaa erilainen kuin tänä päivänä, virvoitusjuomat ovat kuitenkin pysyneet hyvin samanlaisina. Pirskahteleva, kylmä ja värikäs juoma on ollut toivottu silloin ja on edelleen.

Juhlavuoden kunniaksi OLVI Virvoitusjuomat uudistuvat, jatkossa kaikki 0,5 L ja 0,95 L pullot on valmistettu 100 % kierrätettyä muovia käyttäen. Uudistuksen yhteydessä sokerillisten virvoitusjuomien sarja kokee myös päivityksen ulkoasuunsa. Värikkäät ulkoasut viestivät kotimaisesta virvoittumisesta jo vuodesta 1892 alkaen positiivisella otteella. Kotimaisuutta sopiikin korostaa, sillä OLVI Virvoitusjuomat valmistetaan edelleen Iisalmen Luuniemellä. Pakkauksien mielenkiintoisten väriyhdistelmien avulla kuluttajat erottavat ne entistä helpommin juomahyllystä.

Uudistuksen yhteydessä päivitettiin myös OLVI Lemon reseptiikka, jonka maku on nyt entistä raikkaampi ja sitruunaisempi. Maista ja virvoitu!

Uudistuneet virvoitusjuomat saatavilla valtakunnallisesti tammikuussa 2022.

OLVI Virvoitusjuomien mainos vuosien takaa.

Jaa

Aiheeseen liittyvää: Ajankohtaista


Miksi jokaisen virvoitusjuomien ystävän tulisi kokeilla Kane’s Heat Wave?

21.3.2025

Mikä tekee Kane's Heat Wavesta ainutlaatuisen virvoitusjuoman? Kesän kuumimpina päivinä mikään ei virkistä paremmin kuin raikas virvoitusjuoma. Olvi on tuonut markkinoille jotain aivan erityistä – Kane's Heat Wave on uusi tulokas,…

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail?

20.3.2025

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail? Kesä on täällä ja raikkaat juomat ovat nyt suosiossa! Kevyet ja maukkaat cocktailit tuovat täydellisen virkistyksen kuumiin kesäpäiviin. Hard Seltzer tarjoaa erinomaisen pohjan…

Miksi Hard Seltzer on suosittu cocktailien pohjana?

19.3.2025

Viime vuosina kiinnostus kirkkaisiin, virkistäviin ja vähäkalorisiin alkoholijuomiin on kasvanut merkittävästi. Tämän trendin myötä Hard Seltzer on noussut nopeasti suosioon – ei ainoastaan sellaisenaan nautittavaksi, vaan myös…

Miten valita oikea Hard Seltzer cocktailiin?

18.3.2025

Hard Seltzerin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, ja tämä raikas, kevyt juoma toimii erinomaisena pohjana monipuolisille cocktaileille. Oikean hiilihapotetun juoman valitseminen drinkkireseptiin voi kuitenkin tuntua…

Miksi Fizz Spritz on kesän yllättävin marjasiiderijuoma?

17.3.2025

Mitä tekee Fizz Spritzistä ainutlaatuisen kesäjuoman? Suomen siiderimarkkinat ovat kesäisin vilkkaimmillaan, mutta harva juoma onnistuu erottumaan yhtä selkeästi joukosta kuin Fizz Spritz. Tämä spritz-tyylinen siideri on raikas…

A. Le coq Mandarin-Blood Orange vs. Pineapple: Kumpi sopii kesäjuhliin paremmin?

14.3.2025

Kesäjuhlien juomatrendit 2023: miksi Gin-pohjaiset lonkerot ovat nyt suosiossa? Kesä 2023 on tuonut mukanaan mielenkiintoisia juomatrendejä, jotka ovat mullistaneet suomalaisten kesäjuhlat. Gin-pohjaiset lonkerot ovat nousseet tänä…