Accessibility tools

Sulje
Ajankohtaista | 14.12.2022

Olvi lahjoittaa ruokalahjakortteja ja juomia jouluksi

Tänä vuonna Olvi osallistuu ensimmäisen kerran Hyvä joulumieli -keräykseen. Keräyksen järjestäjinä toimivat Suomen Punainen Risti, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja YLE. Lahjoituksellamme kotimaan vähävaraiset lapsiperheet saavat ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään. Tämän lisäksi lahjoitamme kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia osana SPR:n ja Sukevan Sulttaanin ruokakassitoimintaa. 

Hyvä joulumieli -keräyksen avulla 21 000 kotimaan vähävaraista lapsiperhettä ilahdutetaan lahjakorteilla. 70 euron arvoisia lahjakortteja saavat perheet, joissa on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden tai pienituloisuuden takia. Asumisen ja elämisen hintojen noustessa vähävaraisten lapsiperheiden määrä on kasvanut Suomessa nopeaa tahtia. Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin lastensuojeluliitto etsivät apua tarvitsevat perheet yhteistyössä neuvoloiden, diakoniatyön ja sosiaalitoimen kanssa.  

Teemme SPR:n kanssa yhteistyötä myös ruoka-aputoiminnassa. Lahjoitamme ruokakasseihin kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia tänä vuonna Tampereen seudulle. SPR:n valtakunnallinen ruoka-aputoiminta perustuu hävikkiruuan jakamiseen, mistä suurin osa tulee päivittäistavarakaupoista. Ruoka-aputoiminta on kaikille avointa.  

Sukevan Sulttaani tunnetaan erityisesti Pohjois-Savon alueella erilaisista hyväntekeväisyystempauksistaan. Tänäkin jouluna Sukevan Sulttaani Mika Hujanen järjestää joulukassikeräyksen. Vähävaraisten joulua ilahduttamaan on kerätty joulukassi, johon olemme lahjoittaneet virvoitusjuomia joulupöytään.

“Itselleni merkitsee paljon, että suuri ja valtakunnallisesti merkittävä yritys on kulkenut hyväntekeväisyystempauksissani mukana. Tämä kannustaa ja antaa uskoa omaan tekemiseen. Arvomme kohtaavat, joten mennään jatkossakin yhdessä positiivisella asenteella ja autetaan toinen toisiamme”, toteaa Sukevan Sulttaani. 

Hyvä joulumieli -keräyksen tavoitteena on kerätä 1,5 miljoonaa euroa kotimaan vähävaraisille lapsiperheille. Yksityishenkilöt ja yritykset voivat osallistua keräykseen 24.12.2022 asti – lisätietoa: hyvajoulumieli.fi 

Sukevan Sulttaanin hyväntekeväisyystempauksiin voi tutustua Sukevan Sulttaanin Facebook-sivuilla. 

Jaa

Aiheeseen liittyvää: Ajankohtaista


Miksi jokaisen virvoitusjuomien ystävän tulisi kokeilla Kane’s Heat Wave?

21.3.2025

Mikä tekee Kane's Heat Wavesta ainutlaatuisen virvoitusjuoman? Kesän kuumimpina päivinä mikään ei virkistä paremmin kuin raikas virvoitusjuoma. Olvi on tuonut markkinoille jotain aivan erityistä – Kane's Heat Wave on uusi tulokas,…

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail?

20.3.2025

Miten tehdä kesäinen Hard Seltzer -cocktail? Kesä on täällä ja raikkaat juomat ovat nyt suosiossa! Kevyet ja maukkaat cocktailit tuovat täydellisen virkistyksen kuumiin kesäpäiviin. Hard Seltzer tarjoaa erinomaisen pohjan…

Miksi Hard Seltzer on suosittu cocktailien pohjana?

19.3.2025

Viime vuosina kiinnostus kirkkaisiin, virkistäviin ja vähäkalorisiin alkoholijuomiin on kasvanut merkittävästi. Tämän trendin myötä Hard Seltzer on noussut nopeasti suosioon – ei ainoastaan sellaisenaan nautittavaksi, vaan myös…

Miten valita oikea Hard Seltzer cocktailiin?

18.3.2025

Hard Seltzerin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, ja tämä raikas, kevyt juoma toimii erinomaisena pohjana monipuolisille cocktaileille. Oikean hiilihapotetun juoman valitseminen drinkkireseptiin voi kuitenkin tuntua…

Miksi Fizz Spritz on kesän yllättävin marjasiiderijuoma?

17.3.2025

Mitä tekee Fizz Spritzistä ainutlaatuisen kesäjuoman? Suomen siiderimarkkinat ovat kesäisin vilkkaimmillaan, mutta harva juoma onnistuu erottumaan yhtä selkeästi joukosta kuin Fizz Spritz. Tämä spritz-tyylinen siideri on raikas…

A. Le coq Mandarin-Blood Orange vs. Pineapple: Kumpi sopii kesäjuhliin paremmin?

14.3.2025

Kesäjuhlien juomatrendit 2023: miksi Gin-pohjaiset lonkerot ovat nyt suosiossa? Kesä 2023 on tuonut mukanaan mielenkiintoisia juomatrendejä, jotka ovat mullistaneet suomalaisten kesäjuhlat. Gin-pohjaiset lonkerot ovat nousseet tänä…