Yksi työpaikka voi tarjota monta uraa – Sarin urapolku johti laboratorioista vastuullisuuden ytimeen

Sari Lähteiselle Olvi oli kiinnostava yritys, kun hän etsi koulutustaan vastaavaa työtä elintarviketeollisuudesta tohtorintutkinnon jälkeen. Hän oli yhteydessä tulevaan työnantajaansa useamman kerran ennen kuin ovi aukeni laboratoriopäälliköksi vuonna 2005. Ajatuksena oli työskennellä Olvilla ainakin vähän aikaa.
Ensimmäinen työpäivä Olvilla jännitti. Kollegat olivat kuitenkin ystävällisiä ja perehdytys tehokasta.
”Oikeiden paikkojen löytäminen oli aluksi vaikeaa. Vaikka laboratorioala oli tuttua, moni asia panimossa oli uutta ja opeteltavaa riitti ensimmäiseksi vuodeksi – ja näköjään koko työuraksi”, Sari kertoo nauraen.
Laboratoriopäällikön työhön kuului tuolloin laadunvarmistuslaboratorion vetämisen lisäksi tuotekehitys. Kun tehtävä jaettiin myöhemmin kahtia, Sari siirtyi laboratoriopäälliköstä tuotekehityspäälliköksi.
Laboratoriossa Sari vastasi laadunvarmistuksen toiminnasta ja omavalvonnasta. Tuotekehityksessä hänen vastuullaan oli tuotteiden sisältöjen suunnittelu aina reseptiikasta ja testaamisesta tuotantoon viemiseen saakka. Lisäksi hän vastasi tuotetiedosta, ohjasi tuotekehitystiimin toimintaa sekä kotimaassa että konsernitiimissä, seurasi elintarvikelainsäädäntöä ja varmisti tuotteiden lainmukaisuuden.
Tuotekehityksen ohella Sari alkoi tehdä myös laatupäällikön tehtäviä. Laatupäällikkönä hän vastasi laatujärjestelmävaatimusten täyttymisestä ja kehittämisestä laatu-, tuoteturvallisuus-, ympäristö- sekä työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmissä.
”Silloin pääsin oppimaan paljon uutta koko Olvin toiminnasta ja toimintatavoista”, Sari kertoo.
Tuotekehityksestä vastuullisuuden ytimeen
Viidentoista vuoden jälkeen Sari jätti tuotekehityksen toisiin käsiin ja keskittyi laatujärjestelmiin sekä ympäristövastuullisuuden kehittämiseen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän siirtyi kokonaan vastuullisuuden pariin. Vastuullisuuspäällikön roolissa toimenkuva laajeni ympäristövastuullisuudesta kattamaan myös tuotteiden vastuullisuuden sekä arvoketjuun liittyviä sosiaalisen vastuullisuuden teemoja.
”Vastuullisuuspäällikkönä olen luonut hiilijalanjälkilaskennan laskentatavat ja seurannan koko konserniin. Tuotteiden vastuullisuuden määrittely ja kehittäminen yhdessä markkinoinnin kanssa on erittäin mielenkiintoista. Teen paljon yhteistyötä Olvi-konserniin kuuluvien eri yhtiöiden kanssa, jotta voimme varmistaa toiminnan ja tulosten oikeellisuuden sekä vastuullisuustyön kehittymisen eri osa-alueilla”, Sari kertoo. Tavoitteena on luoda vastuullisuudesta kilpailuetua.
Viime aikoina Sarin päivät ovat täyttyneet vastuullisuuden strategian päivittämisestä, arvoketjun vastuullisuustyöstä ja tuotteiden vastuullisuustiedon kehittämisestä.
”Olemme miettineet esimerkiksi tuotepakkausten kehittämistä, ihmisoikeuksien turvaamista arvoketjussa sekä ilmastonmuutoksen meille aiheuttamia riskejä. Syksyllä keskitymme vastuullisuusraportointiin sekä uusien yritysten integroimiseen. Tehtäviini kuuluu myös neuvontaa, kouluttamista, erilaista kehittämistyötä ja lainsäädännön seurantaa. Toimenkuvani on siis varsin monipuolinen”, Sari kuvailee.
Vastuullisuus on tärkeässä roolissa paitsi Sarin työnkuvassa myös Olvilla kokonaisuudessaan.
”Päiväni täyttyvät vastuullisuudesta: sen pohtimisesta, eteenpäin viemisestä ja viestinnästä. Edellinen keskusteluni liittyi uudistavasti viljellyn viljan käyttöön Olvin oluessa”, Sari kertoo.
Positiivisuus näkyy arjessa – työkaverit ovat huippuluokkaa
Mikä tekee Olvista hyvän työpaikan? Sarin mielestä Olvi on työnantajana vakaa ja turvallinen. Se on tarjonnut sopivasti haastavia ja vaihtelevia tehtäviä. Lisäksi työkaverit ovat huippuluokkaa, ja töihin on mukava tulla.
”Työkaverit Olvilla ovat huippuja. Heidän kanssaan on mukava työskennellä ja yhteydenpito jatkuu työajan ulkopuolellakin”, Sari kehuu.
”Olvin arvoista positiivisuus näkyy työyhteisön arjessa vahvasti. Se on tapa suhtautua asioihin, ja se näkyy myös työpaikan käytävillä leviävässä huumorissa”, hän jatkaa.
Sarin mielestä Olvilla hierarkia on matala. Johtajat ja työntekijät ovat monella tavalla samalla tasolla ja helposti tavoitettavissa. Yhteistyö esihenkilöiden kanssa sujuu Sarin mukaan mutkattomasti. Hän kokee tulevansa kuulluksi ja saavansa tukea aina tarvittaessa. Työyhteisössä toisia kunnioitetaan, oli kyse sitten työtoverista tai asiakkaasta.
Olvi kannustaa opiskeluun, ja myös Sari on täydentänyt osaamistaan Olvilla työskentelynsä aikana.
”Olen opiskellut Olvi-urani aikana erikoisammattitutkinnon. Lisäksi osallistun säännöllisesti erilaisiin koulutuksiin.”
Sari toivoo saavansa jatkaa Olvilla vaihtelevien ja vaihtuvien työtehtävien parissa – sellaisissa tehtävissä, jotka ovat riittävän haastavia ja tarjoavat mahdollisuuksia kehittymiseen ja uuden oppimiseen.
Niille, jotka pohtivat uraa Olvilla, Sari lähettää positiiviset ja kannustavat terveiset:
”Aina kannattaa kokeilla. Ennakkoluulot voi jättää narikkaan ja tulla katsomaan, millainen meininki meillä on Olvilla. Parhaassa tapauksessa täältä löytyykin juuri oma paikka!”
Aiheeseen liittyvää: Uratarinat





