Accessibility tools

Close

Hiilijalanjäljen pienentäminen

Olvi pyrkii hillitsemään ilmastonmuutosta sekä omassa toiminnassaan että arvoketjussa. Suurin osa ilmastopäästöistä syntyy arvoketjussa. Ilmastonmuutoksen hillintää koskevan siirtymäsuunnitelman mukaisesti arvoketjun päästöjen vähentämisessä materiaalikehitys ja pakkausten uudelleensuunnittelu, tuoteportfolion kehittäminen sekä kuljetusten päästöjen vähentäminen ovat tärkeimpiä työkaluja.   
Oman tuotannon päästöjä vähennetään uusiutuvan sähkön ja uusiutuvien energianlähteiden käytöllä sekä energiatehokkuutta kehittämällä. 

Oma toiminta 

Oman toimintamme suorat kasvihuonekaasupäästöt syntyvät pääasiassa tuotantolaitoksissa käytettävän lämmön, höyryn ja sähkön tuotannosta. Olvi tuottaa lämmön uusiutuvilla energianlähteillä, kuten läheisen sahan sivuvirralla, ja käyttää uusiutuvaa sähköä, joten päästöjä syntyy vain hyvin vähän. Energiatehokkuutta kehitetään jatkuvasti, esimerkkeinä uudistettu keittämö ja korkeavarastojen energian talteenottojärjestelmät sekä lämpöenergian talteenotto tehtaalla.

Arvoketju

Jo noin 95 % Olvi-konsernin ilmastopäästöistä syntyy arvoketjussa. Arvoketjun päästöistä neljä viidesosaa on ostettujen materiaalien ja palvelujen tuottamia päästöjä. Seuraavaksi merkittävimpiä päästölähteitä ovat lähtevät ja saapuvat kuljetukset.  

Voimme parhaiten vähentää ostettujen materiaalien päästöjä yhdessä arvoketjun kumppaneiden kanssa tehtävällä kehitystyöllä. Materiaalien ilmastopäästöjä vähennetään pakkauksia keventämällä, kierrätetyn materiaalien käyttöä lisäämällä, uudelleenkäyttämällä, hävikkiä vähentämällä sekä tuoteportfoliota kehittämällä. Esimerkiksi muovipulloissa kierrätetyn materiaalin osuus on jo yli 30% ja kaikista pakkausmateriaaleista kierrätetyn materiaalin osuus on noin neljännes. Kuljetuspakkauksista, kuten lavoista ja kennoista, suurin osa on uudelleenkäytettäviä, millä on merkittävä materiaalikäyttöä pienentävä vaikutus. 

Kuljetusten päästöjä vähennetään päivittäisellä työllä, kuten kuljetusten suunnittelulla, sekä uusiutuvan polttoaineen käytön lisäämisellä. Aloitimme biopolttoainepilotin vuonna 2023 ja olemme laajentaneet HVO-polttoaineen käyttöä edelleen. Käytössä on uusiutuvan polttoaineen lisäksi myös muutamia sähkö- ja biokaasuautoja. Biopolttoaineet vähentävät valmistajan tietojen mukaan kuljetusten päästöjä noin 80 – 90 %. 

Lue tarkemmin varmennetusta kestävyysraportista  

Toiminnan laadun varmistaminen 

Kehitämme toiminnan lisäksi päästöraportointiamme, jotta pystymme tunnistamaan yhä paremmin eri tuotantovaiheista ja muusta toiminnasta syntyvät vaikutukset. Raportoimme ympäristövaikutuksista tarkemmin kestävyysraportissa. CDP-raportoinnissa saavutimme vuonna 2025 loistavan arvosanan A-. Olemme mukana myös EcoVadis-vastuullisuusraportoinnissa, jossa vastuullisuustyömme sai arvosanan Gold (paras 5 % vastanneista yhtiöistä). Lisäksi saimme 2024 ja 2025 Time – lehden tunnustuksen Olvin noustessa maailmanlaajuiselle viidensadan vastuullisesti kasvavan yrityksen listalle  

Päästövähennystyön vaikuttavuuden varmistamiseksi meillä on hyväksytyt tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet (science based targets, SBT). Päivitämme työn pohjana olevaa siirtymäsuunnitelmaa säännöllisesti ja raportoimme päästövähennystyön etenemisestä ja toimista kestävyysraportissa.  

Lue tarkemmin varmennetusta kestävyysraportista  

Sivu päivitetty 21.9.2026